Helppoja juttuja mustakaalista

Uskomatonta, kaali on hyvää

Aika Italiassa on tehnyt taas yhden tehtävänsä. Olen alkanut pitää kaalin mausta. Erityisesti pidän mustakaalista. Muistan hyvin ensimmäisen kohtaamiseni tuon mustan, pitkälehtisen kasvin kanssa. Toscanalainen herkku on kypsentää se öljyn ja valkosipulin kanssa ja tarjoilla paahdetun leivän päällä.

Ensimmäisen kerran ravintolassa söin annoksen silkkaa kohteliaisuuttani. Minusta se oli lähinnä venyvän sitkeää. Vieläkään en rakasta tuota ruokalajia, mutta muuten mustakaalista on tullut suosikkini.

Nyt on mustakaalin aika. Se on talvikasvi.

Taimet istutetaan kotipuutarhoissa maahan elokuun lopulla. Naapurini istutti syyskuussa ja hyvin ehtivät kasvaa nekin mustakaalit. Satoa syödään pitkin talvea. 

Mustakaali kasvaa kuin palmu. Lehtiä leikataan varresta, joka jatkaa kasvuaan.

Pakkasyö antaa viimeisen silauksen. Lehdet mustuvat ja käpristyvät ihanan nariseviksi, kuprut ovat täynnä nestettä. Syksyllä ennen pakkasia kylmäkäsittelyn voi antaa pakastimessa. Pakastimessa kylmäkäsittelyn saaneet lehdet yltävät lähes luonnon versioon.

Suomestakin saa mustakaalia. Yksi ystäväni kertoi, että sitä myydään Tampereen kauppahallissa ja toinen on kasvattanut sitä itsekin nimellä Nero di Toscana.

 Minun herkkuni mustakaalista ovat pesto, keitto ja mustakaalipallot gorgonzolan kera.

 Pesto on helppo ja nopea pikaruoka ja sitähän voi tehdä miltei mistä vain. Toki jotkut ruokalahkot väittävät, että ainoa oikea pesto on tehty basilikasta.

Valmistan peston näin:

Raastan kukkurallisen parmesaania. Minulla ei ole aavistustakaan paljonko, maistelen.

Palastelen ison valkosipulikynnen.

Otan käden ulottuville hyvää toscanalaista öljyä.

Ruodin mustakaalia niin paljon kuin aion pestoa tehdä. Kaalin keskellä oleva kova ruoto otetaan pois. Mustakaali on siis raakaa. Näin sen kaikki hyvät ominaisuudet säilyvät ja näin se vasta onkin pikaruokaa.

Käytän joko pinolia, pähkinöitä tai molempia. Määrä selviää taas maistelemalla.

Sitten aineksia monitoimikoneeseen. Peston voi tehdä myös nuijimalla. No en ole tehnyt, olen vain lukenut niin tehtävän. Kuulostaa liian hikiseltä. Pysäytän monitoimikoneen välillä maistellen ja lisäten sitä tai tätä. Pestoni on siis joka kerta vähän eri makuista, mutta joka kerta se on ollut hyvää.
Öljyä voit laittaa sitäkin maun mukaan. Onhan tämä jo muutekin aika energiapommi, kun siinä on parmesania, pähkinöitä ja sitten vielä öljyä.

 

Pestopastaan tarvitaan sitten tietenkin lisäksi pasta. Keitetään pasta al denteksi ja sekoitetaan pestoon ja lounas tai illallisen primo piatto on valmis.

Kullakin on oma suosikkinsa mikä pasta sopii minkäkin peston kanssa. Mustakaalin kera me suosimme leveää nauhapastaa. Mieheni veli taas rakastaa paksua piciä, joka on kuin ylilihava spagetti iso reikä keskellä. Myös casarecce tai fusilli käy. Ne ovat molemmat kierteisiä, eli pestoa jää mukavasti pastan mutkaan.

La zuppa di Cavolo nero, eli mustakaalikeitto

Mustakaalikeitto on ihana talvikeitto ja teen sen samalla tavoin kuin pestokin, eli maistelemalla. Jos on oikein kylmä olo, lisään vähän peperoncinoa eli chiliä. Minulla on purkissa kuivattuja palkoja kesän sadosta - ja kyllä, meilläkin on kylmä, sillä Toscana ei ole varsinaisesti mikään etelä.

Tarvitaan:

Porkkanoita pieniksi pilkottuna.

Sipulia tai purjoa tai molempia silputtuna.

Perunoita lohkottuna. (Laitan aina liikaa, kuten tämän julkaisun ensimmäisestä kuvasta näet. Varo tekemästä samaa. Peruna syö kaalin ihanan maun.)

Mustapippuria ja suolaa             .

Ruodittua ja palasteltua mustakaalia. (Laita rohkeasti paljon)

Kypsiä papuja. Niitähän saa valmiina purkissa tai reipas (kuten naapurini) keittää ennalta valmiiksi itse.

 

Ensin keitän porkkanoita ja sipulia/purjoa ainakin puoli tuntia. Mitä kauemmin porkkanoita keittää, sitä makeampaa nesteestä tulee. Laitan ensin vettä kohtuudella ja lisään matkan varrella. Laitan suolaa ja mustapippuriakin heti alkuun.

Sitten lisää perunat ja yleensä vielä suolaa. Kun perunat ovat liki kypsät, lisään mustakaalin ja kypsät pavut.

Keitto on parasta seuraavana päivänä lämmitettynä, mutta kyllä se juuri valmistuneenakin on makeaa.

 

Keiton voi tarjoilla perinteiseen toscanalaiseen tapaan, eli paahtaa leivän, hioo sen päälle valkosipulia ja asettaa kulhon pohjalle. Päälle annostellaan sitten keitto.

Italialaiset syövät paljon leipää. Onneksi, sillä niin minäkin. 

Crochetti di patate, cavolo nero e gongonzola

Mustakaalipallerot ovat näpsä alkuruoka tai lisäke. Ne ovat palloja, joissa on perunaa, mustakaalia ja gorgonzola-juustoa. Ehkä myös tavallinen sinihomejuusto käy, jos Suomessa ollaan ja sitä saa helpommin. 

Keitä perunalohkot ja pieneksi silputtu mustakaali minimaalisessa vedessä. Ole varovainen suolan kanssa, sillä juustohan on suolaista. 

Jos mustakaali-perunakeitos ei keittäessä kuivunut riittävän kasaan, ota siitä keitinlientä vähemmäksi ja siirrä talteen. Minä tein ensimmäiseksi virheen ja jätin keitokseen liikaa vettä ja palloista tuli lättyjä. Hyviä olivat nekin.

Jos et silpunnut mustakaalia riittävän pieneksi, voit surauttaa seoksen sauvalla. Lisää sen jälkeen gorgonzolaa seokseen makusi mukaan ja muotoile seoksesta palloja. Käytä palloja uunissa 180 asteessa noin 20 minuuttia. 

Netin ohjeessa määräsuhteet olivat näin: 2 perunaa, 100 grammaa mustakaalia ja 40 grammaa gorgonzolaa. Minä laitoin juustoa vähemmän.

Tiramisun kanssa on varmaan mahdoton epäonnistua

Tiramisu marjoista

Olen aina luullut, että tiramisu on tosi vaikea. Höpsis. Helppo ja lähes nopea. On siinä jonkin verran rätäämistä. Tutkailin netistä, että reseptejä on monenlaisia, on ilman munia kerman kera ja ilman Mascarpone-juustoa. Sitten on tietysti se alkuperäinen kahviversio, mutta nyt ovat marjat parhaimmillaan. 

Minä valitsin tiramisun munien kera ja ehdottomasti Mascarponen kanssa. Mieheni pyysi tekemään ilman, koska juusto on niin täyttä tavaraa ja hänelle tulee ähky. Ehdotin, että hän voisi syödä sitä vähemmän. Se ei kuulemma ole mahdollista, koska se on niin hyvää. 

Minusta näppärin tapa erotella keltuaiset valkuaisista on tehdä se munan kuorilla. Tulee paljon siistimpää, kuin kaapista löytämälläni munanerottimella. Jonkun edellisen tyttöystävän perintö. 

Minulla on nyt kokemusta peräti kahdesta tiramisusta. Ensimmäisen kanssa pyysin naapurin Samanthan vahtimaan minua, etten vain lue italialaista reseptiä väärin. Kuten vaikkapa, että aijaa... ihanko oikeasti tiramisu on raakoja kananmunia. Sitä paitsi me käytämme hänen tehosekoitintaan, niin sen sitten samalla. 

Kumpikin oli menestys. Olen aika varma, että tätä on liki mahdoton ryssiä. Ainoa tapa lienee, että keksit eivät ehdi kostua tarpeeksi tai että unohtaa juustomunapläjäyksen lämpimään pöydälle. Iloista ruokamyrkytystä sitten vaan. No kun miettimään alkaa, niin ainahan tätä voi tarjota laktoosi-intolerantille keliaakikolle. Oivoi.

Viimeksi tein sen nyyttikestien jälkiruuaksi. Sain aplodit. Nyt ymmärrän amerikkalaisissa ihmissuhdesarjoissa usein kuvatun kotiäitien suorituspaineen. Seuraavalla kerralla minulla on odotuksia täytettäväksi ja minähän olen täysi amatööri ja ystävissäni on huimia kakkutaitureita. No, onneksi täällä ollaan suorasukaisia, mutta kilttejä.

Tarpeet: Mascarponejuustoa, munaa, sokeria, marjoja, sitruuna, hunajaa, vaniljasokeria, Savoiardi tai Pavesini -keksejä. Lasivuoka.

Crema

500 g Mascarpone

3 uova/munaa

Ripaus suolaa

Puoli desiä sokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuainen ja sokeri vaahdoksi ja lisää  astiaan missä on Mascarpone ja sekoita. Lisää valkuaiseen pikkiriikkinen ripaus suolaa ja vatkaa se kovaksi vaahdoksi. Lisää Mascarponeen nötisti sekoittaen. Minulle oli yllätys kuinka kovaa Mascarpone on. Aineksia kesti kyllä sekoittaa sen verran reippaasti, että ne olivat tasiainen crema. 

Marjamehu/sose

Ainakin puoli litraa marjoja ja päälle vielä koristeluun enemmän. Minä käytin varmaan lähemmäs litran mustikoita ja vadelmia.

Hunajaa (käytin noin reilun teelusikallisen)

Yhden sitruunan mehu

Jos haluat, niin vaniljasokeria

Tiramisun marjaohjeita on vaikka minkälaisia. Joissakin käytetään marjalikööriä. Italiassa on erikseen myytävänä likööriä jälkiruokiin. Tähän seokseen voi käyttää myös sellaista, mutta silloin maista tarvitsetko hunajaa tai vaniljasokeria. Minä yhdistelin reseptini eri ohjeista  ja tässä sitruuna antoa raikkaan takapotkun ja hunaja pyöristää makua.

Sekoitin ainekset tehosekoittimessa ja lisäsin hunajaa maun mukaan. Laitoin myös hyvin vähän vettä, sillä marjaseoksen on oltava aika nesteinen, että se kostuttaa keksit. Marjojen mehuisuudessa on eroja, joten päätä veden määrä sen mukaan. Jotkut käyttävät lisänä mehua tai pelkästään mehua sitruunan sijaan. Minä en, sillä käyttämistäni marjoista irtosi riittävästi nestettä. Pensasmustikoissa on aika lailla vettä. 

Ota joko Pavesini tai Savoiardi -keksejä. Pavesinit ovat ohuita kuin kissankielet ja niistä tulee vuokaan useampi kerros. Savoiardi on paksu puikkokeksi ja siitä tulee aika kakkumainen lopputulos. Minä tykkäsin Savoiardista, mutta tosi hyvää tuli ensimmäisestä versiostani Pavesineillakin. 

Koska en Suomessa ollessani koskaan ehtinyt edes ajattelemaan tiramisun tekemistä, en tiedä saako näitä Suomesta, mutta vahva veikkaus on kyllä. Onhan tämä niin suosittu jälkiruoka kaikkialla. Suomalaisissa resepteissä puhutaan näemmä tiramisu-kekseistä ja ne näyttävät kuvissa aika paljon Savoiardilta. 

Ota suorakaiteen muotoinen lasivuoka, lado pohjalle cremaa, upota keksi kerrallaan marjaseokseen, niin että keksit tippuvat sosetta ja asettele niistä kerros vuokaan. Sitten päälle taas cremea ja sen päälle taas marjoissa uitettuja keksejä. Savoiardeista minun vuokaani mahtui vain kaksi kerrosta. Pavesineja meni varmaan neljä tai viisi. Marjasosetta jäi aina vähän yli. Kaadoin sen vuokaan keksien päälle. 

Molemmilla kerroilla laskin creman määrän väärin ja sitä jäi pinnalle liian vähän. Ei se mitään. Kun koristelee kaakaojauhoilla ja marjoilla, niin tulos on komea.

Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen syömistä. Keksien täytyy saada muhia soseen ja creman kanssa. Parasta tiramisu on huomenna. 

Tira mi su tarkoittaa muuten nosta (=tira) minut (=mi) ylös (=su). Sehän on energiapommi. 

Toisenlainen mustikkapiirakka – torta ai mirtilli anche in italiano

La ricetta della torta ai mirtilli ci trovi alla fine.

Meillä elää legenda, että äitini Ebba syötti minulle lapsena vain mustikoita. Koska söin lapsena määrättömästi aitoja suomalaisia metsämustikoita, olen niin pitkä ja hoikka. Ruumiinrakenteeni nimittäin väistämättä tulee jossain vaiheessa puheeksi, koska minä syön paljon... Naapurin Mattia selittää sitä tarinaa aina, kun tulee puhetta mirtillistä, eli mustikoista. Onhan se mustikka terveellinen marja, ei siinä mitään, mutta ehkä tässä nyt kuitenkin geenibingossa vain sattui käymään hyvä hukkaputki.

Joka tapauksessa, kun vien tuomisena mustikkapiirakan, niin sille on olemassa tarina, vaikka Ebba-äidin mustikkapiirakka oli kyllä ihan erilainen. Se osa tarinassa pitää paikkansa, että söin vuodessa ainakin pari kolme ämpärillistä mustikoita.

Täällä Italiassakin saa todella hyviä mustikoita. Aitoa metsämustikkaa kasvaa vuorilla ja meidän lähellämme asuva puutarhuri myy puhdistettua pensasmustikkaa. Kolmen euron hinta pienestä roveesta on kohtuusuolainen, mutta mustikat ovat todella hyviä. Viimeksi hän antoi kaksi rovetta kaupan päälle, mutta vaati maksuksi tämän lappilaisen mustikkatorttuni reseptin. Olen sen siis kirjoittanut myös italiaksi ja se on tämän tekstin lopussa.

Mustikkapiirakan pohjalla on italialaisista jälkiruuista tuttu frolla, eli voitaikina. Tosin nojasin omassa reseptissäni enemmän ranskalaisen mansikkatortun reseptiin. Muuttelin ainesosia sen mukaan mitä täältä löysin. Päälle tehdään crema pasticcera, mikä on yhtä kuin vaniljainen täytekiisseli. Arastelin sen tekemistä, mutta sehän oli tosi helppo. Tarvitsee vain sekoittaa koko ajan pontevasti.

Syömme ystävien kanssa usein päivällistä nyyttikestiperiaatteella. Yksi tuo viinit, toinen jälkiruuat, kolmas alkupalat… Tekeleeni ovat olleet ilmeisen kelvollisia, sillä minut on usein pyydetty tuomaan jälkiruoka. En minä mikään kakkutaituri ole. Jälkiruokani ovat varsin kotona tehdyn näköisiä.

Frolla, eli voitaikina:

3 dl vehnäjauhoja

½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

Yhden sitruuna kuori raastettuna

100 g kylmää voita palasteltuna

1 muna (tai vaihtoehtoisesti vain keltuainen)

Yhdistä ensin jauhot, sokeri, leivinjauhe ja sitruunakuori. Palastele kylmä voi. Se on todellakin syytä olla kylmää voita. Koetin pari versiota huoneenlämpöisellä ja sitten jopa vähensin voin määrää. Höpöjä. Taikinasta tuli kuivaa ja vaikeasti käsiteltävää, vaikka kyllä edelleen hyvää.

Kun voi on nypitty jauhoihin kokonaan ja tasaisesti, on aika sekoittaa muna. Jos käytät koko munan, on pohja vähän kakkumaisempi ja helpommin kaulittava, kuin jos käytät vain keltuaisen. Olen kokeillut molempia ja tykkään enemmän koko muna -versiosta.

Leivo taikina palloksi, kääri tuorekelmuun ja laita ainakin tunniksi jääkaappiin. Olen joskus jättänyt useammaksikin tunniksi. Taikina ei ottanut itseensä.

Frollan levätessä tee täytekiisseli, eli italialaisten rakastama crema pasticcera. Äläkä sitten yritä tehdä jotain muuta samalla, kun kiisselin alla on tuli. Meillä se tosiaan on tuli, sillä italialaiseen tapaan meillä on kaasuliesi.

Crema/vaniljainen täytekiisseli

2,5 dl eli yksi purkki Panna frescaa, mikä on kermaa.

Noin reilu puoli desiä vettä, jolla huutelin kermapurkin.

2 tl vaniljasokeria

2 kpl keltuaista

½ dl sokeria

2 rkl maissijauhoa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan siten, että laita maissijauho viimeisenä ja sekoita hyvin.

Sitten lämmitä kermaa pienellä lämmöllä jatkuvasti sekoittaen, kunnes näyttää siltä, että kiisseli saattaisi ehkä kuvitella alkavansa kiehua. Vaiheen tunnistaa kyllä siitä, että yhtäkkiä maissijauho pätkähtää paksuksi ja kaipaa ankaraa sekoitusta. Ota se heti pois liedeltä ja siirrä viilenemään.

(Esimerkiksi Yhteishyvä-lehden ohje cremaan on 2 dl kermaa, 1 dl maitoa, 2 rkl perunajauhoa ja muuten sama virsi.)

Sama mustikkamyyjä myi myös hyviä vadelmia.

Kun aika on täysi, ota frolla jääkaapista ja joko kauli tai likistele se sormin leivinpaperin päällä piirakkavuoan kokoiseksi niin, että saat piirakkaan reunat.  Voit käyttää avattavaa piirakkavuokaa. Minä käytin tavallista piirakkavuokaa ja valmis pohja oli helppo nostaa leivinpaperista pitäen siitä pois.

Likistelin taikinan muotoonsa sormin, koska meillä ei ole kaulinta. En ole vielä nähnyt tarpeelliseksi ostaa. Keittiössämme on hyvin vähän kaappitilaa. Minulla on sen vuoksi vain yksi taikinakulhokin. Tässä talossa ei Tupperware juhli, toisin kuin entisessä keittiössäni Suomessa.

Nosta leivinpaperin päälle kaulittu taikinalevy vuokaan ja leikkaa leivinpaperista ylimääräinen pois. Pistele pohja haarukalla. Paista pohja uunin puolivälin paikkeilla 200 asteessa.

Paistamisessa on kaksi vaihetta. En ole kokeillut oikaista tätä. Ensimmäinen 8 minuuttia paistetaan niin, että taikinan reunat on peitetty foliolla. Sitten folio otetaan pois ja paistetaan seuraavat 8 minuuttia. Ja se todella on 8 minuuttia, ainakin meidän uunissamme.

Tämän jälkeen piirakka nostetaan pois vuoasta ja annetaan jäähtyä.

Jäähtyneen pohjan päälle kumotaan crema ja ladotaan halutut marjat.

Piirakasta pitäisi riittää kahdeksalle hengelle, mutta meillä sen kyllä hävitti viisi syöjää.

Seuraavaksi haluan tehdä Tiramisun.

Ja sama italiaksi:

Torta al frutti di bosco/ai mirtilli

Frolla
3dl farina
100g burro freddo in pezzi
1 uovo intero o/ solo tuorlo (come vuoi. Con uovo intero frolla è piu elastico. Io preferisco intero)
1 cucchiaio piccolo lievito
1/2 dl zucchero
1 limone grattugato

Mescola farina, lievito, zucchero e limone. Lavora il burro con l’ingrediente secco e poi aggiungi l’uovo e mescola. Avvolgere la frolla con un foglio di pellicola e lascia riposare nel frigo un’ora.

Crema
250g panna
Circa 1/2 dl acqua
1/2dl zucchero
2 cucchiai piccoli vanilja
2 cucchiai grandi amido di mais
2 tuorli

Metti tutti gli ingredienti nella pentolina. Metti mais per ultimo. Riscalda a fuoco basso e mescola. Lasciala raffreddare.


Stendere la frolla sopra carta forno e mettila sulla tortiera. Fa i buchi con una forchetta.
Riscalda il forno a 200 gradi
Copri l’orlo con alluminio e metti in forno per 8 minuti.
Togli l’ allumino e cuoci altri 8 minuti

Quando è raffreddato aggiungi la crema e i frutti di bosco

Buon appetito

Älä purista foliota liian tiukasti taikinaan.

Pieni tarina siitä, kun Maradona soitti

Mieheni katsoi dokumentin Maradonasta ja kertoi sitten minulle pienen surullisen, mutta lempeän tarinan parinkymmenen vuoden takaa. Mieheni paras ystävä sairasti keuhkosyöpää. Ystävä oli vihainen, toivoton ja sulkeutunut kotiinsa. Hän ei vastannut puhelimeen. Hän suostui tapaamaan vain perheensä ja mieheni. Hän vihasi olla heikko, hän vihasi olla sairas, hän vihasi, että ei ehkä näkisi kahden teini-ikäisen poikansa kasvavan aikuisiksi.

Mies oli pidetty journalisti. Antanut koko elämänsä ammatille, kuten se Italian medioissa annetaan. Päivät ovat pitkiä, esimiesten ei oleteta pitävän juuri vapaapäiviä ja heidän oletetaan olevan paikalla aamupalaverista lehden painoon asti. Varsinkin urheilutoimittajien. Mutta ei hän ammatilleen ollut katkera. Hän ei vain halunnut kuolla.

 Eräänä päivänä mieheni oli taas viettämässä aikaa ystävänsä sängyn luona, kun hänen puhelimensa soi. Siellä oli molempien kollega, joka oli eurooppalaisella lentokentällä loungessa odottamassa lentoa. Samassa tilassa odotti vuoroaan myös Maradona. Ei enää se pelikenttien lihaskimppu, mutta ikuisesti jalkapallon kuningas. Varsinkin napolilaisille, joita ovat sekä mieheni, että hänen ystävänsä.

Naiskollega pyysi Maradonaa soittamaan vakavasti sairaalle ystävälle ja tämä suostui välittömästi. Voisiko mieheni auttaa, sillä sairastunut ei varmasti vastaisi. Mieheni antoi lankapuhelimen numeron, mutta ei uskonut, että saisi ystävää tarttumaan luuriin.

Maradona soitti. Puhelin hälytti ja hälytti. Vanhanaikaisessa lankapuhelimessa napsahti vastaaja päälle ja kaiutin kuljetti äänen kaikkialle huoneeseen: Diego täällä, sono Diego. Älä anna periksi. Taistele!

Perheen pojat soittivat nauhaa uudelleen ja uudelleen, kunnes se katosi. Isä, kuinka et vastannut puhelimeen. Maradona soitti! Mieheni mukaan ystävänsä ei koskaan harmitellut, ettei nostanut luuria. Hän oli sellainen luupää, näin vapaasti suomentaen.

Joitakin vuosia myöhemmin taistelu päättyi ja ystävä kuoli, mutta Maradona on yhä hänen poikiensa ehdoton idoli.

Vain maksavat saavat käyttää hissiä ja muuta käytännöllistä Napolissa

Tavallinen rauhallinen iltapäivä Napolissa. 

Vastapäinen seinä on aina lähellä.

Napoli on rupsahtanut kuningatar. Ihana, sotkuinen, romanttinen, ystävällinen, rapistunut ja loistelias. Kaikkia yhtä aikaa ja vierekkäin. Se on tyhjä ja täpötäysi. Siellä on ihana käydä, mutta käy työstä elää siellä. Roomasta etelään alkaa muutenkin ihan eri Italia. Meidänkin täsmällinen Frezzarossamme alkoi heti Rooman jälkeen jätättää ja pysähdellä. 

Julkinen liikenne on periaatteessa ihan hyvä, mutta vaikkapa alakaupungin ja yläkaupungin välillä kulkeva funicolare saattaa ihan hyvin lakata liikennöimästä kello 22 lauantai-iltana, kun kadut ovat pullollaan väkeä. Kulkekaa ihan millä haluatte. Ottakaa vaikka taksi, jos satutte saamaan. Ei mikään ihme, että jokaisella on auto ja kaikki paikat ovat täynnä autoja. Vaikka hämmästyttävän hyvin sen taksin aina saa, eikä se ole kallis.

Napolilainen peruutustutka

Joka kadulla on ensin normaali kadunvarteen pysäköity rivi ja sen vieressä toisen ajokaistan tukkii viereen pysäköity toinen rivi. Autojen väliin mahtuu hädin tuskin kirjekuori. Miten ihmeessä mottiin parkkeeratut autot pääsevät liikkeelle. Kahteen riviin parkkeeranneet autoilijat kuulemma tuntevat toisensa. Lisäksi näin pysäköidyt autot ovat turvassa varkailta. Luvaton käyttöönotto on vaikeampaa, kun auto on jumissa. Mieheltäni on hänen Napolin elämänsä aikana vuosia sitten varastettu yksi auto, neljä skootteria ja pari kevytmoottoripyörää. Nykyään omaisuuden sanotaan olevan enemmän turvassa Napolissakin. Roomassa automme oli ihan rauhassa monta päivää kadunvarsipysäköinnissä, mutta kuten sanottu – Roomasta etelään asiat voivat olla toisin.

Seurasin vierestä kuinka koloon parkkeeraaminen sujuu. Kuski veivaa ikkunat auki, peruuttaa Puntoa sen verran, että kuuluu tuskin havaittava kops ja se on siinä. Auto ei naarmuunnu, koska kosketus on otettu rekisterikilpeen. Napolilainen peruutustutka. Olen tosin myös nähnyt, kun toista autoa ei-niin-ystävällisesti tuupataan eteenpäin, että itselle tulee tilaa.  Sikäläiset autot ovatkin kohtuullisen naarmuilla ja jeesusteippi on pätevä paikkausaine.

Napolilaisista mainitaan aina, kuinka kiihkeitä he ovat liikenteessä, mutta samaan aikaan he odottavat tyynen rauhallisesti, jos joku edessäkulkeva päättääkin lähteä takaisin tulosuuntaan ja alkaa veivata autoaan ympäri. Kujat kulkevat ylämäkeen joskus niin tiukkoina serpentiineinä, että kesken kurvia on pakko vähän peruuttaa. Kurviin pysäköity auto vie sen vähänkin kääntymistilan. Takana odotetaan kiltisti. Samaa ei voi sanoa Toscanassa, jossa minun varovaisuuteni mutkissa ottaa paikallisia päähän. Heitä ei pelota vastaan köpöttävät mummot ja pyöräilijäparvet, toisin kuin minua. 

Hissinavain, mikä se on?

Me suomalaisetkin tiedämme, kuinka vaikea on saada koko taloyhtiö osallistumaan hissiremonttiin. Aina on muutama hyväjalkainen tai persaukinen, joka ei sitä halua. Napolilaiset ovat ratkaisseet sen niin, että ne jotka eivät maksa, eivät käytä. Hissin tilausnapin yläpuolella on avaimenreikä ja avain on vain maksaneilla, tai hissi jättää kokonaisen kerroksen välistä. Sitä ei vain saa pysähtymään kerrokseen, joka ei ole maksanut laskua. Tämä tapa tuskin puree ensimmäisen kerroksen asukkaisiin.

Kaikki on yhteistä tilaa

Osa Napolia on pelkkiä autonlevyisiä kujia, jotka kiemurtelevat rannalta ylempiin kaupunginosiin. Ihan siinä kädenojennuksen päässä seinällä voi roikkua kuivumassa pyykkejä tai puolen metrin jalkakäytävälle on tuotu muovituolit ja perhe viettää siinä aikaa. Kadun varressa voi maata skootteri kyljellään ja mies korjaa sitä tukka ohiajavien ilmavirrassa pyörien.

Lauantai-iltana Napolin ravintolakujat muuttuvat yhdeksi suureksi ulkoilmafestivaaliksi. Kujat ovat täpötäynnä kauniita tummia nuoria ihmisiä, naurua ja huutoja. Minä katselin sitä ihastuneena. Joku toinen suri näiden katujen yläkerran asukkaita. Ensimmäisen kerran näin Italiassa selvästi alaikäisiä tyttöjä yksin ulkona vielä ennen puoltayötä. He olivat hädin tuskin esipuberteetissa, mutta pukeutuneita aikuismaisiin paljastaviin bilevaatteisiin. Suomessa tämä on tavallista, mutta Italiassa nuoret ovat myöhään ulkona vain vanhempiensa kanssa.

Patjaröykkiöitä

Milano siisti kerjäläiset ja asunnottomat pois katukuvasta, vielä kymmenen vuotta sitten meidänkin talon vastapäinen naapuri Milanossa oli koditon. Missä lie nykyään. Napolissa sen sijaan patjoja ja vaatesäkkejä on talojen seinustoilla ja syvennyksissä. Patjat saavat olla paikallaan päivälläkin, jos ne ovat riittävän syrjässä. Kadut ovat aika roskaiset ja osa rakennusten julkisivuista on kuin vanhassa Puolassa. Viereisessä naapuritalossa sitten on ehkä ollutkin rahaa laittaa paikat kuntoon ja vanha rakennus hehkuu entisöitynä. 

Välimeren yli tulleita mustia on jonkin verran kerjäämässä. Ihmiset myös näyttävät antavan rahaa kerjäläisille. Kai se pitää paikkansa, että köyhä antaa vähästäänkin.

Ja ruoka – hyvää kuten aina

Ruoka on hyvää ja Napolissa kannattaa syödä mereneläviä ja vihanneksia. Vesuviuksen juurella kasvanut valkoviini on taivaallista. Mutta näistä asioista sitten tarkemmin toisella kertaa.

Tällaiset olivat Melissan, 3v, ristiäiset

Olen vuoden aikana vieraillut sekä italialaisissa ristiäisissä että hautajaisissa. Olin yllättänyt, että tavallaan ne ovat koruttomampia tilaisuuksia kuin luterilaisilla. Ensinnäkin katolilaiset eivät juuri laula, eivät edes jumalanpalveluksissa. Sen sijaan seurakunta siunaa ja ylistää papin perässä Jumalaa ja pyhimyksiä. Ystäväni Beben isä vaihtoi katolilaisuuden protestanttisuuteen juuri tästä syystä: hän nautti laulaa, vaikka laulut meillä luterilaisilla tai protestanteilla eivät olekaan erityisen svengaavia.

 

Lauantaina olimme ystäväperheemme tyttären ristiäisissä. Ristittävä Melissa oli kolmevuotias, mutta sitä ei kukaan missään vaiheessa pitänyt kummallisena. Perhe nyt ei vain ollut aiemmin ehtinyt hoitaa asiaa, vaikka ihan kunnon katolilaisia ovatkin.
Italiassa lapsella on usein nimi jo silloin kun häntä aletaan suunnitella. Lapsestani tulee sitten se tai se. Lapsen sukupuoli hankitaan tietoon heti ja nimi kerrotaan julkisesti kaikille jo kun lapsi syntyy. Täkäläisiä hämmästytti, kun kerroin meneväni Suomessa ristiäisiin ja olevani kummi, enkä tietäisi lapsen nimeä ennen kuin pappi sen lausuu koko ristiäisväelle. Ja vielä enemmän heitä hämmästytti, että ei ole kummallista, vaikka lapsen nimi vaihtuisi vielä ristiäisaamuna.

Melissan kera Certaldon kirkossa kastettiin samalla kertaa kaksi muuta pienokaista. He olivat alle vuoden vanhoja, mutta kuitenkin vanhempia kuin Suomessa ristittävät tapaavat olla. Kolme perhettä seisoi ringissä kastemaljan ympärillä ja pappi kiersi lapselta toiselle siunaamassa.

Kastettavilla olivat tavalliset kauniit asut. Ei siis kastemekkoja edes pienimmillä. Suuri kastemalja seisoi koristeellisten kullattujen jalkojen varassa alttarin edessä. Melissa on jo iso tyttö, mutta niin vain äiti nosti hänet kastemaljan reunalle ja hänen päänsä kastettiin kastevedellä.

Ihan kuten meillä luterilaisillakin, oli lapsilla kummit ja kummin oli oltava katolilainen. Minua ei siis voitu ottaa tähän tehtävään, mutta mieheni Sergio ja Bebe olivat kunnioitetut kummit. Kastettavan vanhemmat ovat meidän ja erityisesti tietenkin Beben ja Sergion ystäviä, jopa suojatteja. Albanialaisperhe on vastaavasti iso apu meille aina kun tarvitaan voimaa, polttopuita, hunajaa tai muita luonnonantimia. 

Pappi siunaa lapsen tekemällä öljybalsamilla ristin tämän otsaan. Papin jälkeen vanhemmat ja kummit tekevät ristinmerkin siinä kun meillä siunataan lapsi asettamalla kädet yhdessä lapsen pään päälle.

Koska katolilaisilla on paljon pyhimyksiä, luetellaan muutama suojaksi lapselle. Yleisö vastaa jokaiseen kohtaan pyytämällä suojaa yhdessä. Liturgiassa myös luvataan jättää saatana. Saatana on muuten italiaksi satana.

Kolmen lapsen kaste vie noin puoli tuntia ja sen jälkeen menimme jäätelölle. Ristiäisten jälkeinen ohjelma riippuu täysin perheestä. Osa kestitsee samoin kuin Suomessa. Me annoimme lahjat kaikille perheen lapsille. Ostimme kaikille kirjat ja niiden pohtiminen olikin ihanaa. Erityisen ilahtunut olin siitä, että perheen kymmenvuotias poika piti valitsemastani kirjasta. Ostin kaikkien vastustuksesta huolimatta Harry Potterin ensimmäisen kirjan suunnitellen ostavani loputkin, jos poika pitää siitä. Muiden mielestä poika olisi liian pieni vielä Potteriin. Höpön löpöt. Potter on paras lukutoukalle pojalle.

Hautajaisiin jouduimme ihan yllättäen. Naapuriperheen jo vanha isä oli ollut huonona, mutta loppu tuli sitten kuitenkin odottamatta. Halusimme osallistua muistotilaisuuteen, vaikka tunsimmekin lähinnä perheen tyttären ja hänen äitinsä.

Vainajaa käytiin tervehtimässä sairaalan kappelin vieressä olevissa huoneissa. Pitkän käytävän varrella oli useita huoneita, joissa jokaisessa oli arkussa vainaja, sillä sairaala on aika suuri. Jokainen arkku oli auki ja vieraat ja omaiset kävivät tervehtimässä kuollutta. Minä jäin kauemmas, koska en tuntenut perheen isää.

Vainaja siunataan Italiassa lähes välittömästi. Isä kuoli aamulla ja seremonia oli jo iltapäivällä. Kysyin asiasta ja syy on ruumiin säilyminen. Kuolleita on isossa maassa niin paljon, ettei kylmätiloja ole kaikille ja kuumuus saa ruumiista nopeasti otteen.
Toisaalta vainaja saattaa odottaa krematoriota kuukaudenkin, eli siellä kylmälaitteita on. 

Tällä kertaa sekä kappeli että krematorio olivat sairaalassa. Kukin saapui sinne itselleen sopivissa vaatteissa, jotka olivat hyvinkin tavalliset. Vain lähimmät lähtivät saattamaan vainajan maallisia jäännöksiä sukuhautuumaalle Firenzeen. Tilaisuus oli aika koruton ja sairaalan kappeli pelkistetty, vaikkakin katoliseen tapaan siellä oli pyhimyskuvat ja Neitsyt Maria.

Maassa on tapana, että kadunvarsille liimataan A3-kokoinen valkea julkiste, jossa lukee kuolleen nimi ja syntymä- sekä kuolinaika. Hyvin samanalainen kuin meidän kuolinilmoituksemme, mutta me julkaisemme sen lehdessä ja italialaiset liimavat sen kadunkulmaan.

Moni kuolee Italiassa kotiinsa, kuten esimerkiksi Sergion äiti. Hän halusi nukkua pois tutussa paikassa poikiensa ympäröimänä. Tuhkia ei saa sirotella mereen, mutta sinne Sergion äiti halusi tulla jätetyksi. Äidin toive on lakia vahvempi ja niinpä perhehautuumaalla ruukussa on tavallista takkatuhkaa.

Tekstiä on editoitu 2.12.19, kun kuulin, että kaikkia vainajia ei suinkaan polteta heti, vaan osa joutuu odottamaan vuoroaan hyvinkin pitkään. Siunaus sen sijaan on nopeasti kuoleman jälkeen.

En olisi ennalta osannut arvata, mikä Italian-vieraita Suomessa viehätti

Leikkikentät houkuttelivat meidät aikuisetkin kiipeilemään.

Minua jännitti ihan valtavasti, kun rakkaat naapurimme tulivat Suomeen vierailulle heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi. Asiasta oli puhuttu vuosikausia ja viimein me Samanthan kanssa päätimme, että nyt ne liput ostetaan. Minua pelotti ensinnäkin sää. Varoitin jo naurettavuuksiin asti, että Suomen sää on kaikkea mahdollista kylmästä kymmenen asteen vesisateesta yli kolmenkymmenen asteen helteeseen. Seuraavaksi minua pelotti ruoka, vaikka Sergio on jo Suomessa monta kertaa todennut, että hyvää se on, kunhan valitsee oikein. 

Halusin heidän näkevän yöttömän yön, kauniin Tampereen puistot ja kosken järvineen, aitoa suomalaista mökkielämää ja tietenkin meidän hevosemme Harrin. He eivät ole mitään nirppanokkia, vaan eri puolilla Eurooppaa asuneita ja paljon matkustavia.

Lopulta oli yllätys mikä kaikki heitä viehätti.

Pullonpalautusautomaatti. Siitä täytyi ottaa oikein kuva. Juomien ostaminen tuntui suorastaan tienaamiselta, vaikka kyllä vieraat ymmärsivät, että saivat vain itse maksamansa pantin takaisin. Päätimme yhdessä, että kannatamme lämpimästi pullopanttijärjestelmää koko Eurooppaan.

Lapset. Niitä näkyi kaikkialla paljon enemmän kuin Italiassa ja suomalaiset suhtautuivat lapsiin lämpimästi. Olin huomiosta hyvin ilahtunut. Olen itse kokenut, että Italiassa lapsi otetaan esimerkiksi ravintolassa huomioon mutkattomammin.

Leikkikentät. Upeasti varustellut leikkikentät Tampereella ja Helsingissä saivat aikuisetkin kiipeilemään ja leikkimään. Otamme kuulemme kiipeilyn vaarat rennosti:Jos tippuu, voi sattua, muttei kuole. Tästäkin ilahduin, sillä olen aina ajatellut meidän olevan Suomessa sääntönihilistejä ja ylivarovaisia.

Bussikatokset ja sade. Kun satoi, niin tamperelainen todellakin seisoi bussikatoksen ulkopuolella, koska katoksessa oli jo joku. Tästä riitti huumoria pidempäänkin.

Ruoka. Se on hyvää, mutta tarjolla on paljon raskasta ja lihottavaa. Jos haluaa syödä laadukasta lihaa, kalaa ja vihanneksia, niin kallista on. Puolivalmisteet eivät tulleet kuuloonkaan, mutta sitten ihmeekseni marssimme viimeisenä iltana ostamaan kuusi kappaletta pakastepitsaa. Kyllä se näemmä kelpaa italialaisillekin. Paremman luokan kengänpohjaahan se oli, jos ihan rehellisiä ollaan.

Komeita miehiä. Kaikki totesivat niin sukupuolesta huolimatta. En käynyt perusteita sitten enempää kyselemään. Onneksi olkoon suomalaiset miehet.

Luonto. Vihreää, vihreää, vihreää. Kaikki Suomessa on vihreää, tasaista, pientä ja samalla kaunista ja happirikasta. En ollut tullut ajatelleeksi, että ystäväni asuvat Italian maalla. Siksi varsinkin Samantha halusi kaupunkiin. Tampere on kuin ydinsodan jäljiltä ratikkatyömaan takia, mutta onneksi reilun päivän reissullamme Helsingissä Oodi-kirjasto ja Amos Rexin kattoikkunat auttoivat kaupunkinälkään ja kyllä kaupunkia löytyi Tampereeltakin.

 Järvet. Järvissä ei kuulemma voi uida. Mökkireissullamme minä ja Mattia, 6v, olimme ainoat, jotka pulahtivat järveen. Pohjan pehmeys epäilytti ja niin kauniita kuin ulpukat ovatkin, niiden kosketus ei viehättänyt vieraita. Vieraat eivät osanneet soutaa. Mistä olenkaan saanut päähäni, että kaikki osaavat. Mökkireissu oli silti elämys ja saunassa kului tuntikaupalla. Italiassahan on vankka kylpyläkulttuuri ja myös saunoja. Kiitos ystävällemme mökin vuokrasta <3

Särkänniemi. Huikea paikka. Monipuolinen, turvallinen, järjestelmällinen, nopea, kaunis. Ainoa kummastus oli, että käytössä oli pelkästään suomen kieli. Englanniksi ei ollut edes mitään varoitusta saati selostetta. Poni puri vain suomeksi, moottoripyöräkyytiä simuloivan koneen lähtökiihdytyksestä varoitettiin vain suomeksi, akvaariossa ihastuttava kalojen ruokkiminen selostettiin vain suomeksi.

Mutta se monipuolisuus. Laitteita oli hurjista helppoihin, oli tyräjytkää ja vauhtia. Suosikkimme oli vanha kunnon Tornado. Vieraat totesivat ilahtuneita, että monet laitteet olivat peräisin Italiasta. 

Yötön yö. Samantha on aika tarkka Mattian nukkumaanmenoajoista. Koko ajan taivaalla killuva aurinko hämäsi hänet ilta toisensa jälkeen: ”Mitä! Kello on 11 yöllä.” Elämys toimi. Yötön yö oli ihme, vaikka ei oltu edes Lapissa.

Ihanat ihmiset. Suomessa sai hyvää palvelua ja ihmiset halusivat aina jutella, vaikka eivät osanneetkaan kieltä. Tulkkasin vieraille monta hyvää tarinaa, jotka tapaamamme ihmiset halusivat vieraillemme kertoa. Sam ja Gian muistelivat vieläkin sitä Viikinsaaren yli 90-vuotiasta rouvaa, joka oli kymmenen vuotta sitten hypännyt tandem-varjolla.

Entä se sää, jota niin jännitin? Italiassa ja Euroopassa oli samaan aikaan noin 40 asteen kuolemanhelteet, joten meidän pohjoinen puhuri ja 15-20 astetta ihastuttivat. Sadekaan ei haitannut. Grillasimme sujuvasti sateessa, kuten kaikki kunnon suomalaiset.