Kaikki alkoi tomaattipastasta

Teräspannu pastaa varten.

Tomaattipasta on perheemme juhlaruoka. Se on myös perheemme arkiruoka. Se on kaikki. Se on lähes uskonto. Mieheni on ansainnut liikanimen professore tällä pastallaan. Sitä hän teki minulle sinä ensimmäisenä iltana, kun tulin käymään Milanossa. Ymmärsin sitten pitää tästä pastasta. Vuosien varrella olen ihastunut sen makuun yhä enemmän. Kuten mieheenikin. 

Tällä tomaattipastalla ei ole mitään tekemistä tomaattikastikkeiden kanssa. Kyse on pastasta ja tomaatista.

Ainekset ovat yksinkertaisimmat mahdolliset. Siten se on helppo valmistaa, mutta samalla vaikea. Ruoka on juuri niin hyvää kuin raaka-aineetkin. Mitään ei voi peittää rasvalla ja suolalla. Vähän niin kuin äidin rieska. Se, mitä tehdään Lapissa. Ohrajauhoja, vettä ja suolaa. Yksinkertaista ja vaikeaa.

Sergion pasta e datterini: Öljyä, luumutomaattia, valkosipulia, basilikaa, oreganoa, suolaa sekä tietenkin pastaa.

Ensinnäkin öljyn pitää olla hyvää. Meillä ei kelpuuteta mitään muuta kuin toscalalaista oliiviöljyä, jota haetaan joltakulta lähituottajalta. Hyvää öljyä on Suomessakin. Valkosipulin pitää olla tuore, pieni ja italiaista. Minulla oli joskus Suomen keittiössäni rypsiöljyä ja kiinalaista valkosipulia. Taisipa olla vielä niin, että tuo valkosipuli oli ollut jo hetken jääkaapissa. Minulle todettiin niiden kelpaavan ehkä hevosen ruuaksi - ehkä. Tässä perheessä on turha kiistellä rypsiöljy vastaan oliiviöljy.

Ruoka on niin yksinkertainen, että jopa pannulla on väliä. Tomaattipastaan on meillä varattu kirkas teräspannu. Sattumoisin se on ostettu Helsingin Stockmannilta. Mieheni löysi sen ensimmäisellä Suomen vierailullaan, kun emme vielä juuri tunteneet. Mieheni aina hämmästeli, kuinka pienessä Suomessa on niin hyvä kauppa, mistä löytää samat herkut kuin Italiastakin. Nykyään ei ehkä enää ole niin. Joka tapauksessa – teflonpannulla maku on erilainen.

Öljy kuumennetaan hellällä lämmöllä. Viipaloitu valkosipuli kuullotetaan öljyssä. Itse pidän valkosipulista, joten laitan sitä monta kynttä ja jätän valkosipulin ruokaan. Kevyempää makua halajavat voivat noukkia kauniiksi kuultuneet palat pois. Öljy ei todellakaan saa olla liian kuumaa, sillä vähänkin kärvähtäneessä valkosipulissa on pistävä maku. Ripottele sekaan suolaa. Yllätys, mutta suolalle ei ole tässä mitään erityisvaatimuksia. Kunhan on suolaa.

Ja sitten tomaatit. Tomaattipastaan käytetään makeita luumutomaatteja. Italialaiselta torilta ne löytävät nimellä datterini. Niiden täytyy olla vähän kovia ja juuri oikean punaisia. Ei liian vaaleita, sillä silloin ne ovat täynnä vettä ja mauttomia. Ei liian punaisia, sillä silloin aika on jo ajamassa niiden ohi, mutta senhän tuntee sitten jo käteen. 

Kypsennä puolitetut tomaatit öljyssä pannulla niin kauan, että ylimäärinen vesi on pois ja tomaateista tulee pehmeitä. Lisää tuoretta oreganoa, basilikanlehtiä ja sulje liesi sekä kansi. Jos tykkäät täpäkästä, voi sekaan heittää chiliä. Tuoretta tietenkin. Anna tomaatin hautua ja laita pastavesi kiehumaan.  

Pastahan pitää keittää runsaassa vedessä ja runsaassa suolassa. Laita ensin suolaa kuten perunoihin ja sitten vähän vielä lisää. Pastan pitää olla riittävän kovaa. Meillä parhaaksi on koettu tuotemerkki Rummo. Sitä saa Suomestakin. Tomaattipastan voi tehdä niin spagetin, linguinen kuin lyhyen pastan kera. Linguine on kuin spagetti, mutta litteä. 

Napolilainen sanonta on, että koskaan ei voi olla liian rohkea, kun keittää pastaa, joten uskalla ottaa pasta pois vedestä ajoissa, eli vähän ennen al denteä. Pasta nimittäin viettää hetken pannulla tomaatin kera, ja jatkaa kypsymistään. Nostele pasta ja kastike sekaisin ja anna niiden viihtyä kannen alla. Voit vähän käyttää lämpöä pannun alla, jos tomaatit ovat viilenneet. 

Lisää vähän vielä tuoretta basilikaa, ja siinä se on. Pasta e datterini. Annokseen voi lisätä vähän pippuria kukin halunsa mukaan.

Nyt kysyt sitten tietenkin, että paljonko mitäkin. No maun mukaan. Minä laitan paljon tomaattia ja valkosipulia ja maistelen oreganot ja suolat. Mieheni syös mieluummin vähemmän tomaattia, joten annos jaetaankin yleensä niin, että minä saan isoimman osan tomaateista. 

Italiassakin on levinnyt dieettiajatus, että hiilihydraatit ovat pahasta ja varsinkin illalla. Perheessämme näin ei ajatella, kuten arvata saattaa. Illallinen syödään kello 20-21 ja yleensä se on pastaa. 

Ruualla on tärkeä osa rakkauttamme. Tomaattipastalla oma erityinen sijansa. Se siis aloitti tarinamme ja kilpakosijani tarinan se lopetti. Kun yritimme elää erossa, kumpikin omassa maassamme, vapaaksi jäänyttä paikkaani oli tietenkin kyselty, kuten lappilainen sanoo. Tämä tarinan nainen yritti ensi töikseen vieroittaa miehen vaarallisesta tomaattipastasta. Se ei ole viisas ajatus, varsinkaan kun kyse on napolilaisesta. Ehkä siinä oli muutakin, mutta sehän taas ei kuulu minulle. 

Ma la vita é bella. Diveritivi.

Ei viruksia. www.avast.com