maanantai 18. maaliskuuta 2019

Beben omenatorttu


Tämä torttu on Beben mummolta peräisin. Bebe oppi sen äidiltään ja tuli eräänä lauantai-iltapäivänä opettamaan sen minulle. Hän halusi näyttää, sillä torttu tehdään käsituntumalla, kuten kaikki ruuat täällä. Määrät on noin ja suunnilleen ja maista -mallilla.

Omenien on oltava sellaisia, että ne pitävät kosteuden ja ovat samalla riittävän jauhoisia. Parhaaksi lajiksi on havaittu Renette (mele Renette). 

Tarvitaan 5 isoa tai 6 pienempää Renetteä
1 muna
1 voi (kyllä, voita. Täällä se on suolatonta, eli Suomessa kannattaa jättää lisäsuola pois, jos käyttää voita. Uskon, että margariini on yhtä hyvä.)

1 sokeri
1,5-2 jauhoa
suolaa ( vrt voi -kohta)
raastettua sitruunankuorta (minun onneni on, että voin hakea sen takapihalta)
0,5 pussia kuivahiivaa
maustamatonta jugurttia tai maitoa

kanelia ja sokeria päälle ripoteltavaksi

Noin 25-30 sentin pyöreä kakkuvuoka, josta saa reunan irti, voita/margariinia ja korppujauhoa vuoan leivittämiseen.

Ota voi/margariini sulamaan ajoissa. Ota samalla muna huoneenlämpöön, jos säilytät niitä jääkaapissa. Riittää, jos voi on pehmeää. Sitä ei tarvitse sulattaa.

Kuori omenat ja jaa ne neljään osaan. Poista siemenkodat. Palaset jätetään siis suuriksi. Idea on, että mehevä omena kosteuttaa koko kakun. 

Mittayksikkö yksi tarkoittaa, että suhteessa saman verran munaa, voita ja sokeria. Sekoita hiiva ja suola jauhoon. Sekoita munasta, voista ja sokerista tahna. Vanha kunnon vatkain tai monitoimikone on hyvä. Pehmeä voi taipuu hyvin aineksiin. Lisää jugurttia/maitoa ja jauhoja vuorotellen niin, että pystyt tarkkailemaan määrää ja saat aikaan majoneesimaisen taikinan. Itse pidän enemmän jugurtista. Käytin miltei kaksi desiä jauhoja ja desin jugurttia. Bebe teki vähän pienemmän pohjan, mutta minä paisutin tarkoituksella, sillä pidän erityisesti pohjasta. 

Lisää taikinaan raastettu sitruunankuori. Määrä riippuu kuinka sitruunaisesta mausta pidät. Minä raastoin yli puolen sitruunan uloimman kuoren, koska pidän mausta.  

Kaada seos pyöreän, leivitetyn vuoan pohjalle. Levitä se pyörteenä keskeltä reunoille. Lado omenanpalat pyörteenä ulkoreunalta sisälle. Ripottele päälle kaneli ja sokeri. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia.

Nauti lämpimänä. Kuten kaikki maailman omenatortut, tämä on hyvää jäätelön, kerman tai vaniljakastikkeen kanssa. Itse lisäsin vielä päälle tuoreita mansikoita. Maistui myös punaviinin kera. 


Entä kuka on Bebe? Hän on ystäväni, naapurini, oman tiensä kulkija ja vahva nainen - sekä mieheni ensimmäinen avopuoliso ja suuri rakkaus ajalta kun minä olin lukiossa. Kuulostaa ihan mormoneilta, mutta ei ole sinne päinkään. Se on vain sitä, että elämä kulkee kulkujaan.