Vain maksavat saavat käyttää hissiä ja muuta käytännöllistä Napolissa

Tavallinen rauhallinen iltapäivä Napolissa. 

Vastapäinen seinä on aina lähellä.

Napoli on rupsahtanut kuningatar. Ihana, sotkuinen, romanttinen, ystävällinen, rapistunut ja loistelias. Kaikkia yhtä aikaa ja vierekkäin. Se on tyhjä ja täpötäysi. Siellä on ihana käydä, mutta käy työstä elää siellä. Roomasta etelään alkaa muutenkin ihan eri Italia. Meidänkin täsmällinen Frezzarossamme alkoi heti Rooman jälkeen jätättää ja pysähdellä. 

Julkinen liikenne on periaatteessa ihan hyvä, mutta vaikkapa alakaupungin ja yläkaupungin välillä kulkeva funicolare saattaa ihan hyvin lakata liikennöimästä kello 22 lauantai-iltana, kun kadut ovat pullollaan väkeä. Kulkekaa ihan millä haluatte. Ottakaa vaikka taksi, jos satutte saamaan. Ei mikään ihme, että jokaisella on auto ja kaikki paikat ovat täynnä autoja. Vaikka hämmästyttävän hyvin sen taksin aina saa, eikä se ole kallis.

Napolilainen peruutustutka

Joka kadulla on ensin normaali kadunvarteen pysäköity rivi ja sen vieressä toisen ajokaistan tukkii viereen pysäköity toinen rivi. Autojen väliin mahtuu hädin tuskin kirjekuori. Miten ihmeessä mottiin parkkeeratut autot pääsevät liikkeelle. Kahteen riviin parkkeeranneet autoilijat kuulemma tuntevat toisensa. Lisäksi näin pysäköidyt autot ovat turvassa varkailta. Luvaton käyttöönotto on vaikeampaa, kun auto on jumissa. Mieheltäni on hänen Napolin elämänsä aikana vuosia sitten varastettu yksi auto, neljä skootteria ja pari kevytmoottoripyörää. Nykyään omaisuuden sanotaan olevan enemmän turvassa Napolissakin. Roomassa automme oli ihan rauhassa monta päivää kadunvarsipysäköinnissä, mutta kuten sanottu – Roomasta etelään asiat voivat olla toisin.

Seurasin vierestä kuinka koloon parkkeeraaminen sujuu. Kuski veivaa ikkunat auki, peruuttaa Puntoa sen verran, että kuuluu tuskin havaittava kops ja se on siinä. Auto ei naarmuunnu, koska kosketus on otettu rekisterikilpeen. Napolilainen peruutustutka. Olen tosin myös nähnyt, kun toista autoa ei-niin-ystävällisesti tuupataan eteenpäin, että itselle tulee tilaa.  Sikäläiset autot ovatkin kohtuullisen naarmuilla ja jeesusteippi on pätevä paikkausaine.

Napolilaisista mainitaan aina, kuinka kiihkeitä he ovat liikenteessä, mutta samaan aikaan he odottavat tyynen rauhallisesti, jos joku edessäkulkeva päättääkin lähteä takaisin tulosuuntaan ja alkaa veivata autoaan ympäri. Kujat kulkevat ylämäkeen joskus niin tiukkoina serpentiineinä, että kesken kurvia on pakko vähän peruuttaa. Kurviin pysäköity auto vie sen vähänkin kääntymistilan. Takana odotetaan kiltisti. Samaa ei voi sanoa Toscanassa, jossa minun varovaisuuteni mutkissa ottaa paikallisia päähän. Heitä ei pelota vastaan köpöttävät mummot ja pyöräilijäparvet, toisin kuin minua. 

Hissinavain, mikä se on?

Me suomalaisetkin tiedämme, kuinka vaikea on saada koko taloyhtiö osallistumaan hissiremonttiin. Aina on muutama hyväjalkainen tai persaukinen, joka ei sitä halua. Napolilaiset ovat ratkaisseet sen niin, että ne jotka eivät maksa, eivät käytä. Hissin tilausnapin yläpuolella on avaimenreikä ja avain on vain maksaneilla, tai hissi jättää kokonaisen kerroksen välistä. Sitä ei vain saa pysähtymään kerrokseen, joka ei ole maksanut laskua. Tämä tapa tuskin puree ensimmäisen kerroksen asukkaisiin.

Kaikki on yhteistä tilaa

Osa Napolia on pelkkiä autonlevyisiä kujia, jotka kiemurtelevat rannalta ylempiin kaupunginosiin. Ihan siinä kädenojennuksen päässä seinällä voi roikkua kuivumassa pyykkejä tai puolen metrin jalkakäytävälle on tuotu muovituolit ja perhe viettää siinä aikaa. Kadun varressa voi maata skootteri kyljellään ja mies korjaa sitä tukka ohiajavien ilmavirrassa pyörien.

Lauantai-iltana Napolin ravintolakujat muuttuvat yhdeksi suureksi ulkoilmafestivaaliksi. Kujat ovat täpötäynnä kauniita tummia nuoria ihmisiä, naurua ja huutoja. Minä katselin sitä ihastuneena. Joku toinen suri näiden katujen yläkerran asukkaita. Ensimmäisen kerran näin Italiassa selvästi alaikäisiä tyttöjä yksin ulkona vielä ennen puoltayötä. He olivat hädin tuskin esipuberteetissa, mutta pukeutuneita aikuismaisiin paljastaviin bilevaatteisiin. Suomessa tämä on tavallista, mutta Italiassa nuoret ovat myöhään ulkona vain vanhempiensa kanssa.

Patjaröykkiöitä

Milano siisti kerjäläiset ja asunnottomat pois katukuvasta, vielä kymmenen vuotta sitten meidänkin talon vastapäinen naapuri Milanossa oli koditon. Missä lie nykyään. Napolissa sen sijaan patjoja ja vaatesäkkejä on talojen seinustoilla ja syvennyksissä. Patjat saavat olla paikallaan päivälläkin, jos ne ovat riittävän syrjässä. Kadut ovat aika roskaiset ja osa rakennusten julkisivuista on kuin vanhassa Puolassa. Viereisessä naapuritalossa sitten on ehkä ollutkin rahaa laittaa paikat kuntoon ja vanha rakennus hehkuu entisöitynä. 

Välimeren yli tulleita mustia on jonkin verran kerjäämässä. Ihmiset myös näyttävät antavan rahaa kerjäläisille. Kai se pitää paikkansa, että köyhä antaa vähästäänkin.

Ja ruoka – hyvää kuten aina

Ruoka on hyvää ja Napolissa kannattaa syödä mereneläviä ja vihanneksia. Vesuviuksen juurella kasvanut valkoviini on taivaallista. Mutta näistä asioista sitten tarkemmin toisella kertaa.

Tällaiset olivat Melissan, 3v, ristiäiset

Olen vuoden aikana vieraillut sekä italialaisissa ristiäisissä että hautajaisissa. Olin yllättänyt, että tavallaan ne ovat koruttomampia tilaisuuksia kuin luterilaisilla. Ensinnäkin katolilaiset eivät juuri laula, eivät edes jumalanpalveluksissa. Sen sijaan seurakunta siunaa ja ylistää papin perässä Jumalaa ja pyhimyksiä. Ystäväni Beben isä vaihtoi katolilaisuuden protestanttisuuteen juuri tästä syystä: hän nautti laulaa, vaikka laulut meillä luterilaisilla tai protestanteilla eivät olekaan erityisen svengaavia.

 

Lauantaina olimme ystäväperheemme tyttären ristiäisissä. Ristittävä Melissa oli kolmevuotias, mutta sitä ei kukaan missään vaiheessa pitänyt kummallisena. Perhe nyt ei vain ollut aiemmin ehtinyt hoitaa asiaa, vaikka ihan kunnon katolilaisia ovatkin.
Italiassa lapsella on usein nimi jo silloin kun häntä aletaan suunnitella. Lapsestani tulee sitten se tai se. Lapsen sukupuoli hankitaan tietoon heti ja nimi kerrotaan julkisesti kaikille jo kun lapsi syntyy. Täkäläisiä hämmästytti, kun kerroin meneväni Suomessa ristiäisiin ja olevani kummi, enkä tietäisi lapsen nimeä ennen kuin pappi sen lausuu koko ristiäisväelle. Ja vielä enemmän heitä hämmästytti, että ei ole kummallista, vaikka lapsen nimi vaihtuisi vielä ristiäisaamuna.

Melissan kera Certaldon kirkossa kastettiin samalla kertaa kaksi muuta pienokaista. He olivat alle vuoden vanhoja, mutta kuitenkin vanhempia kuin Suomessa ristittävät tapaavat olla. Kolme perhettä seisoi ringissä kastemaljan ympärillä ja pappi kiersi lapselta toiselle siunaamassa.

Kastettavilla olivat tavalliset kauniit asut. Ei siis kastemekkoja edes pienimmillä. Suuri kastemalja seisoi koristeellisten kullattujen jalkojen varassa alttarin edessä. Melissa on jo iso tyttö, mutta niin vain äiti nosti hänet kastemaljan reunalle ja hänen päänsä kastettiin kastevedellä.

Ihan kuten meillä luterilaisillakin, oli lapsilla kummit ja kummin oli oltava katolilainen. Minua ei siis voitu ottaa tähän tehtävään, mutta mieheni Sergio ja Bebe olivat kunnioitetut kummit. Kastettavan vanhemmat ovat meidän ja erityisesti tietenkin Beben ja Sergion ystäviä, jopa suojatteja. Albanialaisperhe on vastaavasti iso apu meille aina kun tarvitaan voimaa, polttopuita, hunajaa tai muita luonnonantimia. 

Pappi siunaa lapsen tekemällä öljybalsamilla ristin tämän otsaan. Papin jälkeen vanhemmat ja kummit tekevät ristinmerkin siinä kun meillä siunataan lapsi asettamalla kädet yhdessä lapsen pään päälle.

Koska katolilaisilla on paljon pyhimyksiä, luetellaan muutama suojaksi lapselle. Yleisö vastaa jokaiseen kohtaan pyytämällä suojaa yhdessä. Liturgiassa myös luvataan jättää saatana. Saatana on muuten italiaksi satana.

Kolmen lapsen kaste vie noin puoli tuntia ja sen jälkeen menimme jäätelölle. Ristiäisten jälkeinen ohjelma riippuu täysin perheestä. Osa kestitsee samoin kuin Suomessa. Me annoimme lahjat kaikille perheen lapsille. Ostimme kaikille kirjat ja niiden pohtiminen olikin ihanaa. Erityisen ilahtunut olin siitä, että perheen kymmenvuotias poika piti valitsemastani kirjasta. Ostin kaikkien vastustuksesta huolimatta Harry Potterin ensimmäisen kirjan suunnitellen ostavani loputkin, jos poika pitää siitä. Muiden mielestä poika olisi liian pieni vielä Potteriin. Höpön löpöt. Potter on paras lukutoukalle pojalle.

Hautajaisiin jouduimme ihan yllättäen. Naapuriperheen jo vanha isä oli ollut huonona, mutta loppu tuli sitten kuitenkin odottamatta. Halusimme osallistua muistotilaisuuteen, vaikka tunsimmekin lähinnä perheen tyttären ja hänen äitinsä.

Vainajaa käytiin tervehtimässä sairaalan kappelin vieressä olevissa huoneissa. Pitkän käytävän varrella oli useita huoneita, joissa jokaisessa oli arkussa vainaja, sillä sairaala on aika suuri. Jokainen arkku oli auki ja vieraat ja omaiset kävivät tervehtimässä kuollutta. Minä jäin kauemmas, koska en tuntenut perheen isää.

Vainaja siunataan Italiassa lähes välittömästi. Isä kuoli aamulla ja seremonia oli jo iltapäivällä. Kysyin asiasta ja syy on ruumiin säilyminen. Kuolleita on isossa maassa niin paljon, ettei kylmätiloja ole kaikille ja kuumuus saa ruumiista nopeasti otteen.
Toisaalta vainaja saattaa odottaa krematoriota kuukaudenkin, eli siellä kylmälaitteita on. 

Tällä kertaa sekä kappeli että krematorio olivat sairaalassa. Kukin saapui sinne itselleen sopivissa vaatteissa, jotka olivat hyvinkin tavalliset. Vain lähimmät lähtivät saattamaan vainajan maallisia jäännöksiä sukuhautuumaalle Firenzeen. Tilaisuus oli aika koruton ja sairaalan kappeli pelkistetty, vaikkakin katoliseen tapaan siellä oli pyhimyskuvat ja Neitsyt Maria.

Maassa on tapana, että kadunvarsille liimataan A3-kokoinen valkea julkiste, jossa lukee kuolleen nimi ja syntymä- sekä kuolinaika. Hyvin samanalainen kuin meidän kuolinilmoituksemme, mutta me julkaisemme sen lehdessä ja italialaiset liimavat sen kadunkulmaan.

Moni kuolee Italiassa kotiinsa, kuten esimerkiksi Sergion äiti. Hän halusi nukkua pois tutussa paikassa poikiensa ympäröimänä. Tuhkia ei saa sirotella mereen, mutta sinne Sergion äiti halusi tulla jätetyksi. Äidin toive on lakia vahvempi ja niinpä perhehautuumaalla ruukussa on tavallista takkatuhkaa.

Tekstiä on editoitu 2.12.19, kun kuulin, että kaikkia vainajia ei suinkaan polteta heti, vaan osa joutuu odottamaan vuoroaan hyvinkin pitkään. Siunaus sen sijaan on nopeasti kuoleman jälkeen.