En olisi ennalta osannut arvata, mikä Italian-vieraita Suomessa viehätti

Leikkikentät houkuttelivat meidät aikuisetkin kiipeilemään.

Minua jännitti ihan valtavasti, kun rakkaat naapurimme tulivat Suomeen vierailulle heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi. Asiasta oli puhuttu vuosikausia ja viimein me Samanthan kanssa päätimme, että nyt ne liput ostetaan. Minua pelotti ensinnäkin sää. Varoitin jo naurettavuuksiin asti, että Suomen sää on kaikkea mahdollista kylmästä kymmenen asteen vesisateesta yli kolmenkymmenen asteen helteeseen. Seuraavaksi minua pelotti ruoka, vaikka Sergio on jo Suomessa monta kertaa todennut, että hyvää se on, kunhan valitsee oikein. 

Halusin heidän näkevän yöttömän yön, kauniin Tampereen puistot ja kosken järvineen, aitoa suomalaista mökkielämää ja tietenkin meidän hevosemme Harrin. He eivät ole mitään nirppanokkia, vaan eri puolilla Eurooppaa asuneita ja paljon matkustavia.

Lopulta oli yllätys mikä kaikki heitä viehätti.

Pullonpalautusautomaatti. Siitä täytyi ottaa oikein kuva. Juomien ostaminen tuntui suorastaan tienaamiselta, vaikka kyllä vieraat ymmärsivät, että saivat vain itse maksamansa pantin takaisin. Päätimme yhdessä, että kannatamme lämpimästi pullopanttijärjestelmää koko Eurooppaan.

Lapset. Niitä näkyi kaikkialla paljon enemmän kuin Italiassa ja suomalaiset suhtautuivat lapsiin lämpimästi. Olin huomiosta hyvin ilahtunut. Olen itse kokenut, että Italiassa lapsi otetaan esimerkiksi ravintolassa huomioon mutkattomammin.

Leikkikentät. Upeasti varustellut leikkikentät Tampereella ja Helsingissä saivat aikuisetkin kiipeilemään ja leikkimään. Otamme kuulemme kiipeilyn vaarat rennosti:Jos tippuu, voi sattua, muttei kuole. Tästäkin ilahduin, sillä olen aina ajatellut meidän olevan Suomessa sääntönihilistejä ja ylivarovaisia.

Bussikatokset ja sade. Kun satoi, niin tamperelainen todellakin seisoi bussikatoksen ulkopuolella, koska katoksessa oli jo joku. Tästä riitti huumoria pidempäänkin.

Ruoka. Se on hyvää, mutta tarjolla on paljon raskasta ja lihottavaa. Jos haluaa syödä laadukasta lihaa, kalaa ja vihanneksia, niin kallista on. Puolivalmisteet eivät tulleet kuuloonkaan, mutta sitten ihmeekseni marssimme viimeisenä iltana ostamaan kuusi kappaletta pakastepitsaa. Kyllä se näemmä kelpaa italialaisillekin. Paremman luokan kengänpohjaahan se oli, jos ihan rehellisiä ollaan.

Komeita miehiä. Kaikki totesivat niin sukupuolesta huolimatta. En käynyt perusteita sitten enempää kyselemään. Onneksi olkoon suomalaiset miehet.

Luonto. Vihreää, vihreää, vihreää. Kaikki Suomessa on vihreää, tasaista, pientä ja samalla kaunista ja happirikasta. En ollut tullut ajatelleeksi, että ystäväni asuvat Italian maalla. Siksi varsinkin Samantha halusi kaupunkiin. Tampere on kuin ydinsodan jäljiltä ratikkatyömaan takia, mutta onneksi reilun päivän reissullamme Helsingissä Oodi-kirjasto ja Amos Rexin kattoikkunat auttoivat kaupunkinälkään ja kyllä kaupunkia löytyi Tampereeltakin.

 Järvet. Järvissä ei kuulemma voi uida. Mökkireissullamme minä ja Mattia, 6v, olimme ainoat, jotka pulahtivat järveen. Pohjan pehmeys epäilytti ja niin kauniita kuin ulpukat ovatkin, niiden kosketus ei viehättänyt vieraita. Vieraat eivät osanneet soutaa. Mistä olenkaan saanut päähäni, että kaikki osaavat. Mökkireissu oli silti elämys ja saunassa kului tuntikaupalla. Italiassahan on vankka kylpyläkulttuuri ja myös saunoja. Kiitos ystävällemme mökin vuokrasta <3

Särkänniemi. Huikea paikka. Monipuolinen, turvallinen, järjestelmällinen, nopea, kaunis. Ainoa kummastus oli, että käytössä oli pelkästään suomen kieli. Englanniksi ei ollut edes mitään varoitusta saati selostetta. Poni puri vain suomeksi, moottoripyöräkyytiä simuloivan koneen lähtökiihdytyksestä varoitettiin vain suomeksi, akvaariossa ihastuttava kalojen ruokkiminen selostettiin vain suomeksi.

Mutta se monipuolisuus. Laitteita oli hurjista helppoihin, oli tyräjytkää ja vauhtia. Suosikkimme oli vanha kunnon Tornado. Vieraat totesivat ilahtuneita, että monet laitteet olivat peräisin Italiasta. 

Yötön yö. Samantha on aika tarkka Mattian nukkumaanmenoajoista. Koko ajan taivaalla killuva aurinko hämäsi hänet ilta toisensa jälkeen: ”Mitä! Kello on 11 yöllä.” Elämys toimi. Yötön yö oli ihme, vaikka ei oltu edes Lapissa.

Ihanat ihmiset. Suomessa sai hyvää palvelua ja ihmiset halusivat aina jutella, vaikka eivät osanneetkaan kieltä. Tulkkasin vieraille monta hyvää tarinaa, jotka tapaamamme ihmiset halusivat vieraillemme kertoa. Sam ja Gian muistelivat vieläkin sitä Viikinsaaren yli 90-vuotiasta rouvaa, joka oli kymmenen vuotta sitten hypännyt tandem-varjolla.

Entä se sää, jota niin jännitin? Italiassa ja Euroopassa oli samaan aikaan noin 40 asteen kuolemanhelteet, joten meidän pohjoinen puhuri ja 15-20 astetta ihastuttivat. Sadekaan ei haitannut. Grillasimme sujuvasti sateessa, kuten kaikki kunnon suomalaiset.

Kaikki alkoi tomaattipastasta

Teräspannu pastaa varten.

Tomaattipasta on perheemme juhlaruoka. Se on myös perheemme arkiruoka. Se on kaikki. Se on lähes uskonto. Mieheni on ansainnut liikanimen professore tällä pastallaan. Sitä hän teki minulle sinä ensimmäisenä iltana, kun tulin käymään Milanossa. Ymmärsin sitten pitää tästä pastasta. Vuosien varrella olen ihastunut sen makuun yhä enemmän. Kuten mieheenikin. 

Tällä tomaattipastalla ei ole mitään tekemistä tomaattikastikkeiden kanssa. Kyse on pastasta ja tomaatista.

Ainekset ovat yksinkertaisimmat mahdolliset. Siten se on helppo valmistaa, mutta samalla vaikea. Ruoka on juuri niin hyvää kuin raaka-aineetkin. Mitään ei voi peittää rasvalla ja suolalla. Vähän niin kuin äidin rieska. Se, mitä tehdään Lapissa. Ohrajauhoja, vettä ja suolaa. Yksinkertaista ja vaikeaa.

Sergion pasta e datterini: Öljyä, luumutomaattia, valkosipulia, basilikaa, oreganoa, suolaa sekä tietenkin pastaa.

Ensinnäkin öljyn pitää olla hyvää. Meillä ei kelpuuteta mitään muuta kuin toscalalaista oliiviöljyä, jota haetaan joltakulta lähituottajalta. Hyvää öljyä on Suomessakin. Valkosipulin pitää olla tuore, pieni ja italiaista. Minulla oli joskus Suomen keittiössäni rypsiöljyä ja kiinalaista valkosipulia. Taisipa olla vielä niin, että tuo valkosipuli oli ollut jo hetken jääkaapissa. Minulle todettiin niiden kelpaavan ehkä hevosen ruuaksi - ehkä. Tässä perheessä on turha kiistellä rypsiöljy vastaan oliiviöljy.

Ruoka on niin yksinkertainen, että jopa pannulla on väliä. Tomaattipastaan on meillä varattu kirkas teräspannu. Sattumoisin se on ostettu Helsingin Stockmannilta. Mieheni löysi sen ensimmäisellä Suomen vierailullaan, kun emme vielä juuri tunteneet. Mieheni aina hämmästeli, kuinka pienessä Suomessa on niin hyvä kauppa, mistä löytää samat herkut kuin Italiastakin. Nykyään ei ehkä enää ole niin. Joka tapauksessa – teflonpannulla maku on erilainen.

Öljy kuumennetaan hellällä lämmöllä. Viipaloitu valkosipuli kuullotetaan öljyssä. Itse pidän valkosipulista, joten laitan sitä monta kynttä ja jätän valkosipulin ruokaan. Kevyempää makua halajavat voivat noukkia kauniiksi kuultuneet palat pois. Öljy ei todellakaan saa olla liian kuumaa, sillä vähänkin kärvähtäneessä valkosipulissa on pistävä maku. Ripottele sekaan suolaa. Yllätys, mutta suolalle ei ole tässä mitään erityisvaatimuksia. Kunhan on suolaa.

Ja sitten tomaatit. Tomaattipastaan käytetään makeita luumutomaatteja. Italialaiselta torilta ne löytävät nimellä datterini. Niiden täytyy olla vähän kovia ja juuri oikean punaisia. Ei liian vaaleita, sillä silloin ne ovat täynnä vettä ja mauttomia. Ei liian punaisia, sillä silloin aika on jo ajamassa niiden ohi, mutta senhän tuntee sitten jo käteen. 

Kypsennä puolitetut tomaatit öljyssä pannulla niin kauan, että ylimäärinen vesi on pois ja tomaateista tulee pehmeitä. Lisää tuoretta oreganoa, basilikanlehtiä ja sulje liesi sekä kansi. Jos tykkäät täpäkästä, voi sekaan heittää chiliä. Tuoretta tietenkin. Anna tomaatin hautua ja laita pastavesi kiehumaan.  

Pastahan pitää keittää runsaassa vedessä ja runsaassa suolassa. Laita ensin suolaa kuten perunoihin ja sitten vähän vielä lisää. Pastan pitää olla riittävän kovaa. Meillä parhaaksi on koettu tuotemerkki Rummo. Sitä saa Suomestakin. Tomaattipastan voi tehdä niin spagetin, linguinen kuin lyhyen pastan kera. Linguine on kuin spagetti, mutta litteä. 

Napolilainen sanonta on, että koskaan ei voi olla liian rohkea, kun keittää pastaa, joten uskalla ottaa pasta pois vedestä ajoissa, eli vähän ennen al denteä. Pasta nimittäin viettää hetken pannulla tomaatin kera, ja jatkaa kypsymistään. Nostele pasta ja kastike sekaisin ja anna niiden viihtyä kannen alla. Voit vähän käyttää lämpöä pannun alla, jos tomaatit ovat viilenneet. 

Lisää vähän vielä tuoretta basilikaa, ja siinä se on. Pasta e datterini. Annokseen voi lisätä vähän pippuria kukin halunsa mukaan.

Nyt kysyt sitten tietenkin, että paljonko mitäkin. No maun mukaan. Minä laitan paljon tomaattia ja valkosipulia ja maistelen oreganot ja suolat. Mieheni syös mieluummin vähemmän tomaattia, joten annos jaetaankin yleensä niin, että minä saan isoimman osan tomaateista. 

Italiassakin on levinnyt dieettiajatus, että hiilihydraatit ovat pahasta ja varsinkin illalla. Perheessämme näin ei ajatella, kuten arvata saattaa. Illallinen syödään kello 20-21 ja yleensä se on pastaa. 

Ruualla on tärkeä osa rakkauttamme. Tomaattipastalla oma erityinen sijansa. Se siis aloitti tarinamme ja kilpakosijani tarinan se lopetti. Kun yritimme elää erossa, kumpikin omassa maassamme, vapaaksi jäänyttä paikkaani oli tietenkin kyselty, kuten lappilainen sanoo. Tämä tarinan nainen yritti ensi töikseen vieroittaa miehen vaarallisesta tomaattipastasta. Se ei ole viisas ajatus, varsinkaan kun kyse on napolilaisesta. Ehkä siinä oli muutakin, mutta sehän taas ei kuulu minulle. 

Ma la vita é bella. Diveritivi.

Ei viruksia. www.avast.com

Beben omenatortun suklainen versio

Edellisessä kirjoituksessa kerroin Beben isoäidin omenatortusta. Tykkäsin tortun pohjasta niin paljon, että päätin kokeilla eri versioita. Bebe sanoi, että sen voi tehdä myös päärynöillä tai lisäämällä taikinaan kaakaota. Päärynät on omenoiden tapaan syytä olla hyvin kiinteitä ja suklaisessa versiossa olisi hyvä käyttää enemmän nostatusainetta. 

Suomessa käydessäni olin jo todennut, että myös Golden Italia -lajike käy perusohjeen mukaiseen torttuun. Samoin suomalainen voi, kunhan jättää suolan lisäämättä. Lisäksi käytin hiivan sijaan leivinjauhetta ja hyvä tuli. Tämä ohje tuntuu siis olevan erittäin anteeksiantavainen. Liian kuumaa uunia se ei tosin antanut kokonaan anteeksi, vaan hiukan kuivui. Emme saaneet selvyyttä, kuka oli kääntänyt hellan yli 200 asteeseen. Kai se sitten minä olin 😄

Perusohje meni siis näin: Muna,sokeri, pehmeä voi, näitä yhtä paljon. Ripaus suolaa, puoli pussia kuivahiivaa, raastettua sitruunankuorta, jauhoa ja jugurttia näppituntuman mukaan, niin että taikina on majoneesimainen. Leivitettyyn vuokaan, päälle kanelia ja uuniin 200 astetta noin 50 min. 

Ensimmäisen päärynäversion tein vaihtamalla puolet omenoista päärynöihin ja ripottelemalla suklaalastuja päälle. Olin suklaan kanssa turhan varovainen, sillä pelkäsin pohjan lässähtävän. Ei lässähdä. Lisää vain maun mukaan. 

Toisessakin suklaisessa päärynäversiossa pidin omenat mukana tuomassa päärynöille vähän happamampaa seuraa. Pohjaan laitoin aika reilusti puhdasta kaakaota, noin reilun puoli desiä. Taikinasta tulikin aika tumma ja pelkäsin, että myös ökkömakea. Niinpä laitoin taas varovasti suklaata päälle. 

Lopputulos oli huikean hyvä. Pohja ei ollut lainkaan ylimakea, joten ensi kerralla laitan rohkeammin suklaata päälle. Tomusokeri saattaisi tehdä hyvää ulkonäölle, niin torttu ei olisi niin musta. Tosin, se syötiin yhdeltä istumalta illallisen päätteeksi. Sillä hetkellä kukaan ei ehtinyt tutkia ulkonäköä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla tortun päälle pekaanipähkinöitä päärynöiden kera. Suussani maistuu, että pekaanin rasvainen pähkinän maku ja makeahko kiinteä päärynä sopivat yhteen. 

Pohja on moneen taipuva, mutta marjapiirakaksi siitä ei ollut. Sergio jo varoitti, että marjoissa on liikaa kosteutta, mutta halusin kokeilla silti. Joo, ei. Marjat painuivat pohjaan ja tortusta tuli liian tiivis. Se syötiin silti toki kokonaan. ”Ei ole sattumaa, että me saksalaiset valitsimme juuri tämän omenan,” Sergio nauroi. Beben suku on nimittäin Saksasta, kuten monen täällä. Eurooppalaiset suvut ovat aina sekoittuneet. 

Beben omenatorttu

Tämä torttu on Beben mummolta peräisin. Bebe oppi sen äidiltään ja tuli eräänä lauantai-iltapäivänä opettamaan sen minulle. Hän halusi näyttää, sillä torttu tehdään käsituntumalla, kuten kaikki ruuat täällä. Määrät on noin ja suunnilleen ja maista -mallilla.

Omenien on oltava sellaisia, että ne pitävät kosteuden ja ovat samalla riittävän jauhoisia. Parhaaksi lajiksi on havaittu Renette (mele Renette). 

Tarvitaan 5 isoa tai 6 pienempää Renetteä

1 muna

1 voi (kyllä, voita. Täällä se on suolatonta, eli Suomessa kannattaa jättää lisäsuola pois, jos käyttää voita. Uskon, että margariini on yhtä hyvä.)

1 sokeri

1,5-2 jauhoa

suolaa ( vrt voi -kohta)

raastettua sitruunankuorta (minun onneni on, että voin hakea sen takapihalta)

0,5 pussia kuivahiivaa

maustamatonta jugurttia tai maitoa

kanelia ja sokeria päälle ripoteltavaksi

Noin 25-30 sentin pyöreä kakkuvuoka, josta saa reunan irti, voita/margariinia ja korppujauhoa vuoan leivittämiseen.

Ota voi/margariini sulamaan ajoissa. Ota samalla muna huoneenlämpöön, jos säilytät niitä jääkaapissa. Riittää, jos voi on pehmeää. Sitä ei tarvitse sulattaa.

Kuori omenat ja jaa ne neljään osaan. Poista siemenkodat. Palaset jätetään siis suuriksi. Idea on, että mehevä omena kosteuttaa koko kakun. 

Mittayksikkö yksi tarkoittaa, että suhteessa saman verran munaa, voita ja sokeria. Sekoita hiiva ja suola jauhoon. Sekoita munasta, voista ja sokerista tahna. Vanha kunnon vatkain tai monitoimikone on hyvä. Pehmeä voi taipuu hyvin aineksiin. Lisää jugurttia/maitoa ja jauhoja vuorotellen niin, että pystyt tarkkailemaan määrää ja saat aikaan majoneesimaisen taikinan. Itse pidän enemmän jugurtista. Käytin miltei kaksi desiä jauhoja ja desin jugurttia. Bebe teki vähän pienemmän pohjan, mutta minä paisutin tarkoituksella, sillä pidän erityisesti pohjasta. 

Lisää taikinaan raastettu sitruunankuori. Määrä riippuu kuinka sitruunaisesta mausta pidät. Minä raastoin yli puolen sitruunan uloimman kuoren, koska pidän mausta.  

Kaada seos pyöreän, leivitetyn vuoan pohjalle. Levitä se pyörteenä keskeltä reunoille. Lado omenanpalat pyörteenä ulkoreunalta sisälle. Ripottele päälle kaneli ja sokeri. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia.

Nauti lämpimänä. Kuten kaikki maailman omenatortut, tämä on hyvää jäätelön, kerman tai vaniljakastikkeen kanssa. Itse lisäsin vielä päälle tuoreita mansikoita. Maistui myös punaviinin kera. 

Entä kuka on Bebe? Hän on ystäväni, naapurini, oman tiensä kulkija ja vahva nainen - sekä mieheni ensimmäinen avopuoliso ja suuri rakkaus ajalta kun minä olin lukiossa. Kuulostaa ihan mormoneilta, mutta ei ole sinne päinkään. Se on vain sitä, että elämä kulkee kulkujaan.