![]() |
La ricetta della torta ai mirtilli ci trovi alla fine. |
Meillä elää legenda, että äitini Ebba syötti
minulle lapsena vain mustikoita. Koska söin lapsena määrättömästi aitoja suomalaisia metsämustikoita, olen niin pitkä ja hoikka. Ruumiinrakenteeni nimittäin väistämättä tulee jossain vaiheessa puheeksi, koska minä syön paljon... Naapurin Mattia selittää
sitä tarinaa aina, kun tulee puhetta mirtillistä, eli mustikoista. Onhan se
mustikka terveellinen marja, ei siinä mitään, mutta ehkä tässä nyt kuitenkin geenibingossa vain sattui käymään hyvä hukkaputki.
Joka tapauksessa, kun vien tuomisena mustikkapiirakan, niin sille on olemassa tarina, vaikka Ebba-äidin mustikkapiirakka oli kyllä ihan erilainen. Se osa tarinassa pitää paikkansa, että söin vuodessa ainakin pari kolme ämpärillistä mustikoita.
Täällä Italiassakin saa todella hyviä mustikoita. Aitoa
metsämustikkaa kasvaa vuorilla ja meidän lähellämme asuva puutarhuri myy
puhdistettua pensasmustikkaa. Kolmen euron hinta pienestä roveesta on kohtuusuolainen,
mutta mustikat ovat todella hyviä. Viimeksi hän antoi kaksi rovetta kaupan
päälle, mutta vaati maksuksi tämän lappilaisen mustikkatorttuni reseptin. Olen
sen siis kirjoittanut myös italiaksi ja se on tämän tekstin lopussa.
Mustikkapiirakan pohjalla on italialaisista jälkiruuista tuttu
frolla, eli voitaikina. Tosin nojasin omassa reseptissäni enemmän ranskalaisen
mansikkatortun reseptiin. Muuttelin ainesosia sen mukaan mitä täältä löysin.
Päälle tehdään crema pasticcera, mikä on yhtä kuin vaniljainen täytekiisseli.
Arastelin sen tekemistä, mutta sehän oli tosi helppo. Tarvitsee vain sekoittaa
koko ajan pontevasti.
Syömme ystävien kanssa usein päivällistä
nyyttikestiperiaatteella. Yksi tuo viinit, toinen jälkiruuat, kolmas alkupalat…
Tekeleeni ovat olleet ilmeisen kelvollisia, sillä minut on usein pyydetty tuomaan jälkiruoka.
En minä mikään kakkutaituri ole. Jälkiruokani ovat varsin kotona tehdyn
näköisiä.
Frolla, eli voitaikina:
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
Yhden sitruuna kuori raastettuna
100 g kylmää voita palasteltuna
1 muna (tai vaihtoehtoisesti vain keltuainen)
Yhdistä ensin jauhot, sokeri, leivinjauhe ja
sitruunakuori. Palastele kylmä voi. Se on todellakin syytä olla
kylmää voita. Koetin pari versiota huoneenlämpöisellä ja sitten jopa
vähensin voin määrää. Höpöjä. Taikinasta tuli kuivaa ja vaikeasti käsiteltävää,
vaikka kyllä edelleen hyvää.
Kun voi on nypitty jauhoihin kokonaan ja tasaisesti, on aika
sekoittaa muna. Jos käytät koko munan, on pohja vähän kakkumaisempi ja
helpommin kaulittava, kuin jos käytät vain keltuaisen. Olen kokeillut molempia
ja tykkään enemmän koko muna -versiosta.
Leivo taikina palloksi, kääri tuorekelmuun ja
laita ainakin tunniksi jääkaappiin. Olen joskus jättänyt useammaksikin
tunniksi. Taikina ei ottanut itseensä.
Frollan levätessä tee täytekiisseli, eli italialaisten
rakastama crema pasticcera. Äläkä sitten yritä tehdä jotain muuta samalla, kun
kiisselin alla on tuli. Meillä se tosiaan on tuli, sillä italialaiseen tapaan
meillä on kaasuliesi.
2,5 dl eli yksi purkki Panna frescaa, mikä on kermaa.
Noin reilu puoli desiä vettä, jolla huutelin kermapurkin.
2 tl vaniljasokeria
2 kpl keltuaista
½ dl sokeria
2 rkl maissijauhoa
Mittaa kaikki ainekset kattilaan siten, että laita maissijauho viimeisenä ja sekoita hyvin.
Sitten lämmitä kermaa pienellä lämmöllä jatkuvasti sekoittaen, kunnes
näyttää siltä, että kiisseli saattaisi ehkä kuvitella alkavansa kiehua. Vaiheen
tunnistaa kyllä siitä, että yhtäkkiä maissijauho pätkähtää paksuksi ja kaipaa
ankaraa sekoitusta. Ota se heti pois liedeltä ja siirrä viilenemään.
(Esimerkiksi Yhteishyvä-lehden ohje cremaan on 2 dl kermaa,
1 dl maitoa, 2 rkl perunajauhoa ja muuten sama virsi.)
![]() |
Sama mustikkamyyjä myi myös hyviä vadelmia. |
Kun aika on täysi, ota frolla jääkaapista ja joko kauli tai likistele se sormin leivinpaperin päällä piirakkavuoan kokoiseksi
niin, että saat piirakkaan reunat. Voit käyttää avattavaa piirakkavuokaa. Minä käytin tavallista
piirakkavuokaa ja valmis pohja oli helppo nostaa leivinpaperista pitäen siitä pois.
Likistelin taikinan
muotoonsa sormin, koska meillä ei ole kaulinta. En ole vielä nähnyt
tarpeelliseksi ostaa. Keittiössämme on hyvin vähän kaappitilaa. Minulla on sen
vuoksi vain yksi taikinakulhokin. Tässä talossa ei Tupperware juhli, toisin
kuin entisessä keittiössäni Suomessa.
Nosta leivinpaperin päälle kaulittu taikinalevy vuokaan ja leikkaa leivinpaperista ylimääräinen pois. Pistele pohja haarukalla. Paista pohja uunin puolivälin paikkeilla 200 asteessa.
Paistamisessa on kaksi vaihetta. En ole kokeillut oikaista
tätä. Ensimmäinen 8 minuuttia paistetaan niin, että taikinan reunat on peitetty
foliolla. Sitten folio otetaan pois ja paistetaan seuraavat 8 minuuttia. Ja se
todella on 8 minuuttia, ainakin meidän uunissamme.
Tämän jälkeen piirakka nostetaan pois vuoasta ja annetaan
jäähtyä.
Jäähtyneen pohjan päälle kumotaan crema ja ladotaan halutut
marjat.
Piirakasta pitäisi riittää kahdeksalle hengelle, mutta meillä sen kyllä hävitti viisi syöjää.
Seuraavaksi haluan tehdä Tiramisun.
Torta al frutti di bosco/ai mirtilli
Frolla
3dl farina
100g burro freddo in pezzi
1 uovo intero o/ solo tuorlo (come vuoi. Con uovo intero frolla è piu elastico. Io preferisco intero)
1 cucchiaio piccolo lievito
1/2 dl zucchero
1 limone grattugato
Mescola farina, lievito, zucchero e limone. Lavora il burro con l’ingrediente secco e poi aggiungi l’uovo e mescola. Avvolgere la frolla con un foglio di pellicola e lascia riposare nel frigo un’ora.
Crema
250g panna
Circa 1/2 dl acqua
1/2dl zucchero
2 cucchiai piccoli vanilja
2 cucchiai grandi amido di mais
2 tuorli
Metti tutti gli ingredienti nella pentolina. Metti mais per ultimo. Riscalda a fuoco basso e mescola. Lasciala raffreddare.
Stendere la frolla sopra carta forno e mettila sulla tortiera. Fa i buchi con una forchetta.
Riscalda il forno a 200 gradi
Copri l’orlo con alluminio e metti in forno per 8 minuti.
Togli l’ allumino e cuoci altri 8 minuti
Quando è raffreddato aggiungi la crema e i frutti di bosco
Buon appetito
Frolla
3dl farina
100g burro freddo in pezzi
1 uovo intero o/ solo tuorlo (come vuoi. Con uovo intero frolla è piu elastico. Io preferisco intero)
1 cucchiaio piccolo lievito
1/2 dl zucchero
1 limone grattugato
Mescola farina, lievito, zucchero e limone. Lavora il burro con l’ingrediente secco e poi aggiungi l’uovo e mescola. Avvolgere la frolla con un foglio di pellicola e lascia riposare nel frigo un’ora.
Crema
250g panna
Circa 1/2 dl acqua
1/2dl zucchero
2 cucchiai piccoli vanilja
2 cucchiai grandi amido di mais
2 tuorli
Metti tutti gli ingredienti nella pentolina. Metti mais per ultimo. Riscalda a fuoco basso e mescola. Lasciala raffreddare.
Stendere la frolla sopra carta forno e mettila sulla tortiera. Fa i buchi con una forchetta.
Riscalda il forno a 200 gradi
Copri l’orlo con alluminio e metti in forno per 8 minuti.
Togli l’ allumino e cuoci altri 8 minuti
Quando è raffreddato aggiungi la crema e i frutti di bosco
Buon appetito
![]() |
Älä purista foliota liian tiukasti taikinaan. |