Vain maksavat saavat käyttää hissiä ja muuta käytännöllistä Napolissa

Tavallinen rauhallinen iltapäivä Napolissa. 

Vastapäinen seinä on aina lähellä.

Napoli on rupsahtanut kuningatar. Ihana, sotkuinen, romanttinen, ystävällinen, rapistunut ja loistelias. Kaikkia yhtä aikaa ja vierekkäin. Se on tyhjä ja täpötäysi. Siellä on ihana käydä, mutta käy työstä elää siellä. Roomasta etelään alkaa muutenkin ihan eri Italia. Meidänkin täsmällinen Frezzarossamme alkoi heti Rooman jälkeen jätättää ja pysähdellä. 

Julkinen liikenne on periaatteessa ihan hyvä, mutta vaikkapa alakaupungin ja yläkaupungin välillä kulkeva funicolare saattaa ihan hyvin lakata liikennöimästä kello 22 lauantai-iltana, kun kadut ovat pullollaan väkeä. Kulkekaa ihan millä haluatte. Ottakaa vaikka taksi, jos satutte saamaan. Ei mikään ihme, että jokaisella on auto ja kaikki paikat ovat täynnä autoja. Vaikka hämmästyttävän hyvin sen taksin aina saa, eikä se ole kallis.

Napolilainen peruutustutka

Joka kadulla on ensin normaali kadunvarteen pysäköity rivi ja sen vieressä toisen ajokaistan tukkii viereen pysäköity toinen rivi. Autojen väliin mahtuu hädin tuskin kirjekuori. Miten ihmeessä mottiin parkkeeratut autot pääsevät liikkeelle. Kahteen riviin parkkeeranneet autoilijat kuulemma tuntevat toisensa. Lisäksi näin pysäköidyt autot ovat turvassa varkailta. Luvaton käyttöönotto on vaikeampaa, kun auto on jumissa. Mieheltäni on hänen Napolin elämänsä aikana vuosia sitten varastettu yksi auto, neljä skootteria ja pari kevytmoottoripyörää. Nykyään omaisuuden sanotaan olevan enemmän turvassa Napolissakin. Roomassa automme oli ihan rauhassa monta päivää kadunvarsipysäköinnissä, mutta kuten sanottu – Roomasta etelään asiat voivat olla toisin.

Seurasin vierestä kuinka koloon parkkeeraaminen sujuu. Kuski veivaa ikkunat auki, peruuttaa Puntoa sen verran, että kuuluu tuskin havaittava kops ja se on siinä. Auto ei naarmuunnu, koska kosketus on otettu rekisterikilpeen. Napolilainen peruutustutka. Olen tosin myös nähnyt, kun toista autoa ei-niin-ystävällisesti tuupataan eteenpäin, että itselle tulee tilaa.  Sikäläiset autot ovatkin kohtuullisen naarmuilla ja jeesusteippi on pätevä paikkausaine.

Napolilaisista mainitaan aina, kuinka kiihkeitä he ovat liikenteessä, mutta samaan aikaan he odottavat tyynen rauhallisesti, jos joku edessäkulkeva päättääkin lähteä takaisin tulosuuntaan ja alkaa veivata autoaan ympäri. Kujat kulkevat ylämäkeen joskus niin tiukkoina serpentiineinä, että kesken kurvia on pakko vähän peruuttaa. Kurviin pysäköity auto vie sen vähänkin kääntymistilan. Takana odotetaan kiltisti. Samaa ei voi sanoa Toscanassa, jossa minun varovaisuuteni mutkissa ottaa paikallisia päähän. Heitä ei pelota vastaan köpöttävät mummot ja pyöräilijäparvet, toisin kuin minua. 

Hissinavain, mikä se on?

Me suomalaisetkin tiedämme, kuinka vaikea on saada koko taloyhtiö osallistumaan hissiremonttiin. Aina on muutama hyväjalkainen tai persaukinen, joka ei sitä halua. Napolilaiset ovat ratkaisseet sen niin, että ne jotka eivät maksa, eivät käytä. Hissin tilausnapin yläpuolella on avaimenreikä ja avain on vain maksaneilla, tai hissi jättää kokonaisen kerroksen välistä. Sitä ei vain saa pysähtymään kerrokseen, joka ei ole maksanut laskua. Tämä tapa tuskin puree ensimmäisen kerroksen asukkaisiin.

Kaikki on yhteistä tilaa

Osa Napolia on pelkkiä autonlevyisiä kujia, jotka kiemurtelevat rannalta ylempiin kaupunginosiin. Ihan siinä kädenojennuksen päässä seinällä voi roikkua kuivumassa pyykkejä tai puolen metrin jalkakäytävälle on tuotu muovituolit ja perhe viettää siinä aikaa. Kadun varressa voi maata skootteri kyljellään ja mies korjaa sitä tukka ohiajavien ilmavirrassa pyörien.

Lauantai-iltana Napolin ravintolakujat muuttuvat yhdeksi suureksi ulkoilmafestivaaliksi. Kujat ovat täpötäynnä kauniita tummia nuoria ihmisiä, naurua ja huutoja. Minä katselin sitä ihastuneena. Joku toinen suri näiden katujen yläkerran asukkaita. Ensimmäisen kerran näin Italiassa selvästi alaikäisiä tyttöjä yksin ulkona vielä ennen puoltayötä. He olivat hädin tuskin esipuberteetissa, mutta pukeutuneita aikuismaisiin paljastaviin bilevaatteisiin. Suomessa tämä on tavallista, mutta Italiassa nuoret ovat myöhään ulkona vain vanhempiensa kanssa.

Patjaröykkiöitä

Milano siisti kerjäläiset ja asunnottomat pois katukuvasta, vielä kymmenen vuotta sitten meidänkin talon vastapäinen naapuri Milanossa oli koditon. Missä lie nykyään. Napolissa sen sijaan patjoja ja vaatesäkkejä on talojen seinustoilla ja syvennyksissä. Patjat saavat olla paikallaan päivälläkin, jos ne ovat riittävän syrjässä. Kadut ovat aika roskaiset ja osa rakennusten julkisivuista on kuin vanhassa Puolassa. Viereisessä naapuritalossa sitten on ehkä ollutkin rahaa laittaa paikat kuntoon ja vanha rakennus hehkuu entisöitynä. 

Välimeren yli tulleita mustia on jonkin verran kerjäämässä. Ihmiset myös näyttävät antavan rahaa kerjäläisille. Kai se pitää paikkansa, että köyhä antaa vähästäänkin.

Ja ruoka – hyvää kuten aina

Ruoka on hyvää ja Napolissa kannattaa syödä mereneläviä ja vihanneksia. Vesuviuksen juurella kasvanut valkoviini on taivaallista. Mutta näistä asioista sitten tarkemmin toisella kertaa.